• Uutiset 01.11.2022

     

    Koirien kanssa työtä tekeviä ammattilaisia on monilla eri aloilla. Koiria käytetään esimerkiksi sosiaali- ja terveysalalla. Lisäksi koirien kanssa tekevät töitä eläinlääkärit sekä erilaiset valmentajat ja kurssikouluttajat.

    Ammattilaiset toimivat koirien kanssa eri rooleissa. Jotkut tekevät yhteistyötä koirien kanssa ja toimivat työparina. Toisilla koira on ammatin kohde, kuten kouluttajien tapauksessa. Lue lisää koiran kanssa työskentelystä ja ammattilaisten työkaluista koirien kanssa toimimiseen.

    Positiivinen palkitseminen

    Koiran kanssa työskennellessä tärkeintä on yhteistyö koiran ja ihmisen välillä. Jos työtä tehdään työparina yhdessä koiran kanssa, koira on kollega siinä missä ihmisetkin. Koiran koulutus ammattimaiseen käyttöön on työtehtävästä riippuen pitkä prosessi.

    Koulutuksessa on tärkeää palkitseminen, eikä palkitseminen lopu, kun koira on oppinut halutun asian. Sen sijaan palkitsemista jatketaan aina toistojen kertyessä. Eri koirat motivoituvat eri tavoin, siksi palkkaaminenkin on aina yksilöllistä.

    Useimmiten namipalkka on koiralle mieleinen, ja namit kulkevat mukana esimerkiksi vyölle kiinnitettävässä namipussukassa. Toisille koirille puolestaan lelut on se paras juttu, jolloin palkkaamisessa voi käyttää tilanteen mukaan esimerkiksi pehmoleluja.

    Työkaluja koirien kanssa työskentelyyn

    Axon-verkkokaupasta löytyy tuotteita koira-alan ammattilaisille. Valikoimasta löytyy namipussit, kakkapussien pidikkeet, lelut ja hihnat eri tilanteisiin. Jos tuotteet kiinnostavat, tee tilauksesi verkossa. Ammattimaiset tuotteet sekä helpottavat koiran kanssa toimimista että tekevät arjesta koiran kanssa työskennellessä sujuvampaa. Myös koiran hallinta on helpompaa, kun itse on järjestelmällinen ja käyttää työtä helpottavia välineitä.

    Posted by Colten Borer @