• Uutiset 15.03.2014

    Monet sanovat harrastavansa urheilua ”omaksi ilokseen” ja ”ei kilpailumielessä,” mutta useimpiin urheilulajeihin liittyy kilpailu ja monesti oleellisena osana itse lajia. Kamppailu-urheilua tai joukkuelajeja tuskin voisi kuvitella ilman kilpailuelementtiä. Kilpaileminen missä tahansa lajissa lisää motivaatiota ja antaa hyvän kuvan omasta etenemisestä: toki urheilija ensisijaisesti kilpailee itsensä kanssa, mutta muiden kilpailijoiden käyttäminen eräänlaisena mittakeppinä on avuksi, vaikka ei havittelisikaan pääsyä olympialaisiin.

    Kilpaillakseen urheilijan pitää treenata, ja mielellään myös treenata kilpailumielessä, juosta kilpaa tai pelata pesäpalloa, mikä laji nyt onkin kyseessä, harjoitusvastustajaa vastaan pyrkimyksenä voitto. Monet silti eivät aina ymmärrä että vaikkapa hyväksi jalkapalloilijaksi ei tulla vain pelaamalla jalkapalloa, vaan kilpaurheilijat kehittävät kuntoa ja taitojaan erilaisilla harjoituksilla, jotka eivät aina ole yhtä mielenkiintoisia kuin pallon peluu. Harjoituksilla paikataan myös puutteita omissa taidoissa, kentällä on helppo keskittyä tekemään sitä mikä luistaa parhaiten. On myös suorituksia jotka ovat tärkeitä mutta jotka joukkuepelissä tulevat yksittäisen pelaajan kohdalle melko harvoin: pesäpallossa kukin pelaaja pääsee lyöntivuoroon vain kerran siinä erässä jolloin oma joukkue on sisävuorossa, mutta sen lyönnin onnistumisesta on paljon kiinni, joten pallon lyömistä kannattaa harjoitella.

    Tärkeää kilpailuissa ja harjoittelussa on myös häviäminen. Jokainen joka aloittaa jonkin urheilulajin jossa kilpaillaan, tulee häviämään aluksi lähes kaikille, ja joka tapauksessa häviäminen on aina yleisempää kuin voitto. Jos heittää kaiken kesken koska ei heti voitakaan, ei voi tulla hyväksi urheilijaksi, ja häviöstä aina oppii jotain. Paremmin kuin voitosta.

    Posted by admin @